.

.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Viikonloppu

Perjantai taas ei mennyt niin hyvin, hermot oli kireellä ja kaikenlisäksi osasin jopa keulia Pv:llä ympäri, vaikka ajaa en osaa vielä kunnolla... Jotain sain sentään tehtyä ja järjestin huoneeni uudelleen :)


Keulimisen seuraus, eikä tämä ole ainut. Jaloissa mustelmia jne. Kuitenkaan en kaatumis/ympärikeulimisesta lannistunut ja lauantaina kokeilin jo uudestaan ajamista.


Suunnitelma huoneesta, jonka myöhemmin perjantaina sitten toteutin :)


Eilen oli tosi mukava päivä, vietin laatuaikaa kavereiden kanssa grillaamalla makkaraa, musiikkia kuunnellen ja tanssien. Muutama juomakin siinä samassa meni :D Oli nätti sää ja lähdin kuvailemaan  :) 

Muutamia kuvia eiliseltä:




Kaipasin hiuksiini jotain uutta ja päätin leikata ylikasvaneen otsatukkani takaisin :)
Vas. ennen (vielä vähän pidempänä) Oik. jälkeen.


Ihanaa kun siellä on niin lämmin sää ja voi käyttää jo kesävaatteita :) Kohta koulukin loppuu, JES! Mutta ens viikolla vielä tiedossa muutamat kokeet, joihin ei oikein innostaisi lukea. :S

Mutta nyt menen valmistautumaan Suomen Pronssiotteluun :)

PS. Haluisitteko joskus että teen huoneestani tai jostain muusta teemasta postauksen? :)


perjantai 18. toukokuuta 2012

PV

Heipsansaa!

Olin tänään reipas ja raahasin itseni kouluun, aamun sää oli mitä kamalin ajaa, mutta onneksi kastui vain sukat. Eilen tosiaan hylkäsin hetkeksi skootterini ja koitin tuskaisesti harjoitella PV:llä ajamista...

.. Eihän siitä mitään oikein meinannut tulla :D Kyllä mä sen vielä opin, olihan se eilinen kerta vasta ensimmäinen kertani kun vaihteellisella ajan :)

Tänään suunnitelmissa olla poikaystävän kanssa, jonkun leffan voisi katsoa :) Ja tietenkin harjoittelemista :D



Hyvää viikonloppua kaikille! :)


Kuva weheartit

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Uuusii juttui :)

Maanantai oli oikein mun onnen päivä :)

Crazy Factoryn korut tuli, samoin Oriflame tilaukseni. Ja kaiken lisäksi löysin pari toppia ja parit legginssit :)




Oriflame tilaukseni sisältö, se mitä olen jo ecobeauty meikkivoidetta käyttänyt on ollut hyvää :)
Meikkivoide levittyy hyvin ja ei tunnu naamassa tunkkaiselta, ainut miinus mikä tuotteessa on se ettei se ole niin kovin peittävää, mutta onneksi on peitevoiteet olemassa :)


Topit h&m 4,95 €


Legginssit seppälästä (oik. puoleiset 9,95 € ja vas. puoleiset 14,95 €?)







Crazy Factoryn korut :)


Tänään löydetty mekko 3,5 € :)

Kummempia ei ole muuten tapahtunut. Huomenna ehkä hylkään skootterini nurkkaan ja alan ajamaan pv:llä :)


PS. Osallistukaa tähän kilpailuun ;)

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Chocolate is woman's best friend

Äitien päivälounas Lahdessa oli kyllä todella hyvä! :) Ravintolan nimi oli Torero ja se oli espanjalaishenkinen, palvelu oli hyvää ja tunnelma lämminhenkinen :) 

 
kuva googlesta napattu

Alkupalana toimi Tapas buffet ja pääruoaksi otin lime-yrttilohta :) Jälkiruokana oli suklaakakkua ja marinoitua appelsiinia,  perheeni miehille suklaakakku oli liian makea, mutta äidin kanssa söimme sitä hyvällä mielellä :'D ...suklaako naisen parasystävä vai miten se meni?

Päälläni oli jo kauan sitten ostettu hame, mitä en päälleni kuitenkaan aiemmin ollut laittanut, hameen kanssa laitoin sitten sinisen topin, boleron ja ruususukkikset (jotka ostin vähän aika sitten lindexistä 3 eurolla) Meikin jätin aika simppeliksi, mutta laitetaan siitäkin kuva :D





Ja eilen kun kerroin teille tekemästäni äitienpäiväkakusta, niin tältä se sitten näytti:

Kakku oli hyvää ja näyttikin ihan hyvältä :)


 Loppuun vielä toissaperjantaina ostetusta shortsihaalarista päälläni, se vaan on niin mukava :) Tulis vaan semmosseet kelit, että pystyis iha pihallaki hilluu toi päällä paremmi :D 



lauantai 12. toukokuuta 2012

Kuulumisia

Tässä illemmalla väsäilin äidille kakun ja kulhojen pohjalle jääneet loput ainakin oli tosi hyvän makuisia, joten itse kakulta ei voi muuta odottaakkaan, kuin sitä että se on todella hyvää :)
Tosin kakun tekeminen vei sen pari tuntia :'D

Lahjaksi äidille ostin kahvikupin, jonka sisällä on ihana teksti, toivottavasti äitikin siitä pitää :)
Kupin lisäksi tein hänelle myös itse kortin :)


kuva pirkan sivuilta
Resepti kakkuun

Huomenna on tarkoituksena mennä Lahteen syömään perheen kanssa :)  Ja viedä aamupala äidille sänkyyn :)

  Tumblr_m3sa4a8g2p1qbxpeso1_500_large 

Tumblr_m3bmvgfxwj1rnlqaio1_500_largeMuistakaa kaikki olla äideillenne ihania huomenna ja koittakaa piristää heidän päiväänsä :)
Vaikka äiti ei aina ymmärtäisikään sinua, se ei tarkoita sitä etteikö hän välittäisi sinusta.




kuvat weheartit ja google